Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö

 

Pankkitiedot:

OP Etelä-Pirkanmaa 

FI5354884320047386 BIC:OKOYFIHH

Y-tunnus:

2652498-8

Postiosoite:

Pruukinraitti 15

31160 Nuutajärvi

Sähköpostiosoite:

info@nuutajarvensaatio.fi

Säätiön puheenjohtaja

Göran Andersson

Sähköpostiosoite:

goran.andersson@nuutajarvensaatio.fi

Puhelinnumero:

0400 627692

 

 

 

 

 

 

TAUSTAA

 

 

 

Marja-Leena Salo: Lannistumattomien lasintekijöiden kylä

 

Lasitaiteilijoiden ja taidekäsityöläisten yhteisö alkoi kasvaa Nuutajärvellä vähitellen 1990-luvun alusta lähtien. Vuonna 2014 joukko oli kasvanut Suomen oloissa mittavaksi, useamman kymmenen itsenäisen tekijän yhteisöksi. Ammattilaisosaajilla oli hyvät edellytykset luoda jäljittelemätöntä suomalaista muotoilua ja taidetta. Keväällä 2014 kehitykseen aukesi murtuma, kun kylässä yli 220 vuotta toiminut Nuutajärven lasitehdas lopetettiin, ja vähän sen jälkeen omistajataho ilmoitti, että tulee luopumaan myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kiinteistöistä.  

 

Kansainvälisestikin tunnettu Nuutajärven lasikylä oli vedenjakajalla. Yksikään itsenäinen taidekäsityöläinen ei kuitenkaan halunnut irrottautua yhteisöstä tai luopua työtilastaan. Halu yrittää eteenpäin ja säilyttää omalta osaltaan arvokkaat Nuutajärven rakennukset alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, suomalaisen taideteollisuuden ja taiteen syntysijana, oli voimakas. Taustalla oli selkeä tietoisuus miljöön ainutlaatuisuudesta ja vastaavien taidekäsityöläisyhteisöjen harvinaisuudesta maassamme.

 

Edellä mainituista lähtökohdista joukko Nuutajärven lasikylän ystäviä alkoi kokoontua, ja keskustella tulevaisuuden vaihtoehdoista. Vähitellen kehittyi ajatus Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiön perustamisesta. Loppuvuodesta 2014 perustetun säätiön ideointiryhmään kuului lasialan asiantuntijoita vuosikymmenten takaa sekä Nuutajärvellä nykyisin toimivia taiteilijoita ja lasinpuhaltajia. Säätiön tavoitteena on turvata arvokkaiden kiinteistöjen käyttö taidekäsityöläisten työtiloina, tukea Lasikylän yhteisön toimintaa sekä avata ainutlaatuinen teollisuus- ja elämysmiljöö matkailulle.